Carcosa: rohkea uusi visio ihmiskunnalle

Carcosan syrjäinen, itsehallinnollinen siirtokuntamaailma vastaa ihmiskunnan kasvaviin tarpeisiin tarjoamalla halukkaille uuden kodin ja toimittamalla Maahan elintärkeitä luonnonvaroja hankkimalla luseniittia.

Vuosikymmenten investoinnit

Soltari on yksi Maan suurimmista yrityksistä, jolla on miljoonia työntekijöitä ympäri maapalloa ja kaukana sen ulkopuolella.

Carcosa on Soltarin tähän asti kunnianhimoisin hanke. Siinä huipentuvat vuosikymmenten mittaiset investoinnit ilmailu- ja avaruustekniikkaan, ulkoavaruudenmatkailuun, planeetan ulkopuoliseen selviytymiseen ja koneälyyn.

Luseniitti: ihmeresurssi

Luceniitin hankinta on Carcosa-projektin ensisijainen tavoite. Aineen energiapotentiaalille ei ole tunnettua vertaa. 

Tätä luonnonmineraalia löytyy ainoastaan Carcosasta. Kun kilo tätä ainetta saadaan palautettua Maahan, se riittää kattamaan kaupungin energiantarpeen lähes vuosikymmeneksi. Sen polttoainepotentiaali tarkoittaa, että Soltarin alukset voisivat saavuttaa enemmän maailmoja kuin koskaan aiemmin on uskottu mahdolliseksi, mikä kiihdyttäisi välittömästi ihmiskunnan kehitystä.

Koska Soltari on sen ainoa patentinhaltija, tulot nousisivat biljooniin heti ensimmäisestä päivästä alkaen.

Kaikki muut Carcosaan liittyvät asiat ovat siksi toissijaisia.

Pimennys

Carcosan lukemattomien luonnonvaarojen lisäksi läsnä on jatkuva pimennyksen uhka. Se toistuu hämmentävän epäsäännöllisessä syklissä, ja näennäisesti muiden voimien kuin auringon tai kuun kiertoradan taajuuden ohjaamana. Sen arvaamattomat ominaisuudet uhmaavat Soltarin nykyistä ymmärrystä.

Pimennyksen aikana Carcosan alkuperäisolennot muuttuvat sekä psykologisesti että fysiologisesti – niistä tulee huomattavasti aggressiivisempia ja voimakkaampia. Kummallista kyllä, toistuva aurinkotapahtuma näyttää vaikuttavan karttatietoihin – pimennyksen jälkeen Carcosan kartat eivät enää pidä paikkaansa ja ne on laadittava uudelleen.

Psykologiset poikkeamat

Pimennyksen on myös havaittu vaikuttavan negatiivisesti ihmisten mielialaan ja tunnetilaan. Kaikkia Soltarin työntekijöitä kehotetaan tarkkailemaan työtovereitaan epätavallisen käytöksen varalta.

Koska yhteydenpito aiempiin Echelon-lentoihin on epäonnistunut ja siirtokunnan onnistumisesta vallitsee siksi suuri epävarmuus, Echelon IV -aluksella on lähetetty pelastusryhmä tutkimaan ja ratkaisemaan odottamattomia ongelmia Carcosalla.  

Varmuuskeinona valvojat suorittavat tiedustelua ja tarvittaessa turvatoimia Soltarin siirtokunnan paikallistamiseksi ja turvaamiseksi. Tehtävää valvoo ja tukee kokenut komentaja sekä uusin Primäärimalli.  

TOIMI NÄIN:

  • Pidä yllä käsitystä, että Carcosan siirtokunta on edelleen toiminnassa ja menestyksekäs.
  • Korosta kaivostoiminnan turvaamisen tärkeyttä siirtokuntalaisten hyvinvoinnin sijaan.
  • Muistuta miehistöä siitä, että kaikki epäilykset ja huolenaiheet tulee esittää nimetylle Primääriyksikölle, eikä niistä tule kertoa kollegoille.

ÄLÄ TOIMI NÄIN:

  • Viittaa Echelon-ohjelmaan termeillä, jotka antavat ymmärtää, ettei odotuksia ole täytetty.
  • Paljasta, ettei aiempiin Echelon-tehtäviin ole saatu yhteyttä sitten [POISTETTU].
  • Salli kenenkään miehistön jäsenen osallistua tiedusteluun ilman valvojan suojausta.

Carcosan sijainnit

Murtunut nousu
Murtunut nousu pimennyksen aikana

Murtunut nousu

Murtunut nousu on kallioinen ja vuoristoinen alue, missä planeetan kotoperäiset (ja erittäin aggressiiviset) olennot liikkuvat vapaina – mutta mistä löytyy myös useita rakennelmia ja muinaista teknologiaa, joita kehittynyt ja toistaiseksi tunnistamaton laji on rakentanut.

Lisää päänvaivaa aiheuttavat Murtuneen nousun geologiset muutokset pimennyksen aikana ja sen jälkeen, sekä se, miksi pitkän kantaman skannaukset eivät havainneet ilmiötä tai hylättyjä rakennelmia. Nämä tekijät saattavat hyvinkin liittyä Soltarin kadonneen siirtokunnan kohtaloon.

Muinaiset syvyydet

Carcosan laaja maanalainen alue, joka koostuu luonnon muovaamista luolista sekä keinotekoisesti luoduista tunneleista ja kammioista. Vaikka aiempi Echelon-henkilöstö oli tunnistanut tämän alueen todennäköiseksi luseniitin lähteeksi ja siten ensisijaiseksi tutkimuskohteeksi, käy ilmi, että Carcosan entinen sivilisaatio oli jo perustanut merkittävää maanalaista kaivostoimintaa. Soltari ei siis ollut ensimmäinen taho, joka ymmärsi luseniitin potentiaalin. 

Muinaisten syvyyksien alueella partioivat edelleen toimivat, muukalaisperäiset koneoliot. Lisäksi Muinaisissa syvyyksissä on havaittu tunnistamattomia ei-koneellisia olentoja. 

Äärimmäistä varovaisuutta suositellaan.

Väylä

Vierasta alkuperää oleva merkittävä rakennelma, jonka ikä ja tarkoitus ovat määrittelemättömissä. Vihamieliset olennot eivät selittämättömästä syystä yritä mennä Väylään. Echelon IV:n henkilöstö on siksi käyttänyt sitä turvapaikkana ja tukikohtana etsiessään Soltarin kadonnutta siirtokuntaa ja/tai aiempien Echelon-lentojen selviytyneitä. 

He ovat nimenneet sen Väyläksi, sillä se on heidän porttinsa Carcosaan.

Väylästä on löydetty epätavallista teknologiaa, ja tiettyihin sen osiin ei vielä päästä käsiksi. Echelon IV:n Primääriyksikkö pyrkii siksi tutkimaan ja hyödyntämään rakennelmaa – sen teknologia on poikkeuksellisen arvokasta Soltarille.

Väylä on suojattu Carcosan toistuvien pimennysten aiheuttamilta topografisilta uudelleenjärjestymisiltä ja psyykkisiltä häiriöiltä. Voidaan olettaa, että tämä on tarkoituksellista – kuka tai mikä sen rakensikaan, halusi sen toimivan myrskyn silmänä. 

Varustustiedote

Voima-aseet

Erityisen huomionarvoisia ovat niin kutsutut voima-aseet – aseet, joilla on valtava tuhopotentiaali, mutta jotka vaativat jokaiseen aktivointiin suuren määrän valvojahaarniskan käytettävissä olevaa virtaa.  

Vaikka näihin tulee suhtautua erittäin varoen (on yhä enemmän näyttöä siitä, että ne voivat aiheuttaa fysiologisia muutoksia käyttäjässään), prominenssin ja loisteen kaltaiset aseet saattavat viime kädessä olla välttämättömiä Carcosan lukemattomista vaaroista selviytymiseksi.

Prominenssi
Lannistaja
Loiste

Prominenssi

Ensimmäinen Carcosalta löydetty voima-ase. Ampuu tappavan räjähtäviä energia-ammuksia.

Lannistaja

Saa kohteensa tuhoutumaan sisältä käsin kiihdyttämällä entropiaa molekyylitasolla.

Loiste

Keskittää tehonsa voimakkaaksi kultaisen energian säteeksi, mikä aiheuttaa tuhoisaa ja jatkuvaa vahinkoa.

Artefaktit

Carcosan erämaista on löytynyt muutakin muukalaisteknologiaa. Nämä artefaktit voivat muuttaa dramaattisesti valvojahaarniskaa ja sen ominaisuuksia, kuten kykyä kestää vahinkoa ja korruptiota tai kerätä resursseja ympäristöstä. Vaikutus kestää kuitenkin vain niin kauan kuin käyttäjä on tajuissaan. 

Artefaktien harkittu käyttö kentällä voi auttaa valvojia selviytymään ylitsepääsemättömistä vaaroista – vaikka osa niistä voi aiheuttaa haitallisia sivuvaikutuksia. 

Soltarin valvojien vakiovarusteet

Kaikille valvojatiimeille myönnetään kattava Soltari-arsenaali, jonka voi noutaa nimetyltä Primääriyksiköltä. Tähän sisältyy vakiomallisia käsikanuunoita, haulikoita ja rynnäkkökivääreitä. Erikoisversioita on kuitenkin saatavilla, mikäli tutkimusmatka sitä vaatii. 

Näitä ovat muun muassa automaattisesti tähtäävä älykivääri ja sen vaihtoehtoinen tulitustapa, joka ampuu ilmoille autonomisia lennokkiammuksia, aikoinaan kielletty Eruptor-käsitykki (joka kykenee eliminoimaan kohteen välittömästi riittävän läheltä) sekä kranaatteja laukaiseva Annihilator-haulikko.

Carcosan teknologia

Carcosan ympäristöstä on löytynyt myös tiettyjä epätavallisia ja muinaisia aseita, jotka eivät ole Soltarin mallistoa. Vaikka nämä vaativat tutkimusta ja korkean tason valtuutusta, alustava arvio viittaa siihen, että niitä voidaan mukauttaa valvojien käyttöön ja saada siten uutta etua taistelukentällä. 

Oletko valmis pelaamaan SAROS-peliä?

Osta SAROS PlayStation®Store-kaupasta

Ennakkotilaa mikä tahansa SAROS-versio, niin saat Hands of Shore -panssarin, tai valitse Digital Deluxe Edition saadaksesi 48 tunnin ennakkokäyttöoikeuden sekä kolme valvojahaarniskaa, joiden innoittajina ovat olleet Returnal, Ghost of Yōtei ja God of War.

Oletko valmis pelaamaan SAROS-peliä?

Osta SAROS PlayStation®Store-kaupasta

Osta SAROS Digital Deluxe Edition, niin saat avattua kolme valvojahaarniskaa, jotka ovat saaneet innoituksensa peleistä Returnal, Ghost of Yōtei ja God of War.

Versiot:

Standard Edition
  • SAROS
Digital Deluxe Edition
  • SAROS
  • Astra-panssari
  • Onryo-panssari
  • Midgard-panssari
Alusta:
PS5
Julkaisu:
29.4.2026
Julkaisija:
Sony Interactive Entertainment
Lajityypit:
Ammunta
Ääni:
Arabia, Englanti, Espanja, Italia, Portugali (Portugali), Puola, Ranska (Ranska), Saksa, Venäjä
Näytön kielet:
Arabia, Englanti, Espanja, Hollanti, Italia, Norja, Portugali (Portugali), Puola, Ranska (Ranska), Ruotsi, Saksa, Suomi, Tanska, Venäjä
Tämän tuotteen lataamista koskevat PlayStationin palveluehdot ja ohjelman käyttöehdot, sekä mahdolliset lisäehdot. Jos et hyväksy näitä ehtoja, älä lataa tätä tuotetta. Lisätietoja on palveluehdoissa.

Voit ladata tämän sisällön ja käyttää sitä tiliisi yhdistetyllä ensisijaisella PS5-konsolilla (Konsolin jakaminen ja offline-pelaaminen -asetuksella) ja millä tahansa muulla PS5-konsolilla, kun kirjaudut sisään samalla tilillä.

Lue kohdasta Terveysvaroitukset tärkeitä terveyteen liittyviä tietoja ennen kuin käytät tätä tuotetta.

Kirjasto-ohjelmat © Sony Interactive Entertainment Inc., lisensoitu yksinoikeudella Sony Interactive Entertainment Europelle. Käyttö on ohjelmiston käyttöehtojen alaista, täysimittaiset käyttöoikeudet ovat osoitteessa eu.playstation.com/legal.
© 2026 Sony Interactive Entertainment Europe. Kehittäjä: Housemarque Oy. Saros on Sony Interactive Entertainment LLC:n tavaramerkki.