Triangle Circle Shapes
Square Cross Shapes

Dr Seuss Cat in the Hat

Vivendi Universal Games tuo Dr. Seussin päähineitä rakastavan kissan PlayStation 2:lle

  • Julkaisuajankohta: Saatavana nyt
  • Lajityyppi: Toiminta
  • Julkaisija: Vivendi Universal Games
  • Kehittäjä: Magenta

    Dr. Seussin Cat in the Hat on yksi kaikkien aikojen kuuluisimmista lastenkirjoista, ja sen tänä vuonna julkaistavan elokuvaversion pääosassa nähdään Austin Powersista tunnettu Mike Myers. Valkokankaan lisäksi Catin seikkailut nähdään myös PS2:lla, sillä Vivendi Universal Games tarjoaa nuoremmille pelaajille ja Dr. Seussin faneille mahdollisuuden tutkia kirjan ja elokuvan outoa maailmaa ja tutustua Thing 1:n, Thing 2:n ja Fishin kaltaisiin hahmoihin.

    Peli seuraa elokuvan juonta, jossa naapuri huijaa nuoren Conrad-pojan avaamaan Catin punaisen taikalaatikon. Laatikon taikuus pääsee valloilleen ja aiheuttaa ongelmia todellisessa maailmassa. Catin on autettava Conradia ja hänen siskoaan Sallya palauttamaan taikuus laatikkoon ja etsimään Crab Lockin (rapulukon) kolme osaa, joiden avulla taikuus suljetaan laatikkoon lopullisesti. Catilla on apunaan valikoima kummallisia kykyjä, kuten Umbrella Glide (sateenvarjoliuku), Hat-Shield Bounce (hattusuojapomppu) ja Bubble Goo Gadget (kuplamönjälaite). Peli perustuu elokuvaan, mutta siinä on elokuvaa enemmän sisältöä. Pelaaja voi tutkia talon huoneita, joita ei näytetty elokuvassa, joten se vetoaa varmasti kaikenikäisiin Dr. Seussin faneihin.

     

    • Perustuu Mike Myersin tähdittämään elokuvaan


    • Tutki elokuvan paikkoja ja tapaa Thing 1, Thing 2, Fish ja muita hahmoja


    • Käytä Catin hulluja kykyjä, kuten Umbrella Glidea, Hat-Shield Bouncea ja Bubble Goo Gadgetia


     

    • Pelaajat

      1 Pelaajat

    •  
    •  
    •  
    •  
     
     

    Koe se itse

    Videot ja kuvat