Triangle Circle Shapes
Square Cross Shapes

Call of Duty 3

  • PS3
  • Myös PS2

Täytä velvollisuutesi isänmaalle.

  • Julkaisuajankohta: Saatavana nyt
  • Lajityyppi: Shooter / Toiminta
  • Julkaisija: Activision
  • Kehittäjä: Treyarch
  • Myös PS2

Huippusuositun Call of Duty -sarjan tuorein tulokas Call of Duty 3 päästää pelaajan aiempaa lähemmäs taistelun raivoa. Pelissä seurataan Normandian maihinnousun jälkeisiä tapahtumia matkalla kohti Pariisin vapauttamista, joka oli merkittävä askel tiellä kohti Berliiniä.

Henkeäsalpaavaa taistelun jännitystä tarjoavassa saumattomassa tarinassa astutaan neljän tavallisen liittoutuneiden sotilaan rooliin: amerikkalaisen, brittiläisen, kanadalaisen ja puolalaisen. Pelin autenttisissa taistelutilanteissa on ennen näkemättömän monipuolista toimintaa.

PlayStation 3:n kehittynyttä tekniikkaa täysin hyödyntävä Call of Duty 3 herättää taistelut eloon huippuhienon grafiikan, uuden fysiikkamoottorin, tilannekohtaisesti kehittyvien ympäristöjen, yksityiskohtaisten animaatioiden ja räjähtävän toiminnan avulla. Pelissä nähdään kaikkien aikojen mukaansa tempaavinta, elokuvamaisinta ja vaikuttavinta sotaa.

Seuraavan sukupolven tasosuunnittelun ansiosta hyökkäysreittejä on useita: pelaaja voi päättää itse, missä haluaa kohdata vihollisen. Jokaisessa tehtävässä käytetään erikoistaktiikoita tarkka-ammunnasta ja räjähteiden käytöstä suoriin hyökkäyksiin. Uuden lähitaistelumekaniikan avulla voi käydä vihollisen kanssa käsirysyyn.

Ympäristön fysiikka on alan huippua, joten voit tuhota vihollisten suojan ja pakottaa heidät avoimeen maastoon - ole kuitenkin varovainen, sillä vastapuoli voi tehdä saman sinulle.

Uudessa ajoneuvopohjaisessa moninpelitilassa nähdään ensi kertaa aseiden yhdistelmiin ja tiimeihin perustuvaa taistelua. Moninpelissä on ennen näkemätöntä syvyyttä ja vaihtelua: pelaajat voivat ottaa yhteen verkossa joko yksi pelaaja konsolia kohti tai jaetun näytön tilassa.

Voit pelata jalkaväen sotilaana tai ohjata ajoneuvoja, kuten tankkeja, jeeppejä ja sivuvaunullisia moottoripyöriä. Kiivaissa moninpelikoitoksissa eri pelaajilla on omat roolinsa. Call of Duty 3:ssa on myös hahmoluokat, joista jokaisella on omat erikoiskykynsä, sekä sijoitusjärjestelmä, joka takaa todella monipuoliset ryhmäpohjaiset taistelut.

• Visuaalisesti tyrmäävää ja mukaansa tempaavaa toimintaa - kaikkien aikojen elokuvamaisin sotapeli
• Haarautuvat tehtäväpolut ja tuhottavat ympäristöt
• Upealla ääniraidalla kuullaan palkitun säveltäjä Joel Goldsmithin musiikkia

Call Of Duty 3 screenshot 2

Maailma sodassa

Osallistu Normandian maihinnousua seuranneeseen tuhoisaan ja ratkaisevaan sotaretkeen Call of Duty® 3:ssa.

PlayStation 3:n julkaisuvalikoiman toinen fps-peli Resistance: Fall of Man on rankkaa scifi-toimintaa, jossa taistellaan valloittajia vastaan 1950-luvun Euroopassa. Call of Duty 3 -pelissä 1940-luvun toiminta on kaikkea muuta kuin tieteisfiktiota mutta aivan yhtä rankkaa: tehtävänä on ottaa askel Normandian rannoilta kohti Berliiniä ja toisen maailmansodan voittoa. Perääntyvät saksalaisjoukot pitävät huolen, että voiton hinta on kova.

Arvostettu Call of Duty on lumonnut PlayStation-pelaajia siitä saakka, kun Call of Duty: Finest Hour ilmestyi PlayStation 2:lle vuonna 2004. Nyt ensimmäisen persoonan sotaelämys harppaa seuraavalle sukupolvelle Call of Duty 3 -pelissä PlayStation 3:lla.

Normandiasta eteenpäin
Useita toisen maailmansodan ratkaisevia koitoksia käsitellyt pelikehittäjä Treyarch on nyt kääntänyt huomionsa Normandian maihinnousua seuranneisiin tapahtumiin. Liittoutuneiden joukot eri puolilta maailmaa työntyivät yhdessä Ranskan sisämaahan tavoitteenaan vapauttaa Pariisi ja pakottaa akselivaltojen joukot takaisin kohti Berliiniä. Call of Duty 3:ssa tämä verinen sotaretki nähdään neljän urhean sotilaan silmin: brittiläisen SAS-sotilaan, puolalaisen tankkikomentajan, kanadalaisen jalkaväensotilaan ja amerikkalaisen GI:n.

Näistä neljästä näkökulmasta nähdään operaation eri osa-alueita, käydään jalkaväentaisteluita, hypätään laskuvarjolla ja ajetaan monilla autenttisilla toisen maailmansodan kulkuneuvoilla. Jalkaväensotilaana joudut tiukkoihin tilanteisiin: käyt taisteluita miehitettyjen kaupunkien taloissa ja valtaat linnoitettuja juoksuhautoja Ranskan runnellulla maaseudulla. Ennestään tuttujen konepistoolien, kiväärien ja kranaattien lisäksi pääset tutustumaan useisiin tukiaseisiin, kuten konekivääreihin (sekä kannettaviin että kiinteisiin) ja kranaatinheittimiin.

Langatonta ohjausta
Toiminnan ytimessä joudut kohtaamaan saksalaisjoukkoja lähietäisyydeltä, joskus liiankin läheltä. Jos kuljet paikkaan, jota ei ole perusteellisesti tutkittu (tai räjäytetty), joudut helposti käsirysyyn Wehrmachtin sotilaan kanssa, joka koettaa riistää kiväärin käsistäsi tai upottaa veitsen rintaasi. Tässä astuu kuvioihin langattoman SIXAXIS-ohjaimen liikkeen tunnistava tekniikka: vatkaamalla ohjainta edestakaisin näytön ohjeiden mukaisesti voit päästää niskan päälle ja listiä tappelukumppanisi.

Liikkeen tunnistavaa ohjainta hyödynnetään muissakin ankarissa tilanteissa. Räjähteiden asettaminen, virittäminen ja räjäyttäminen, veneen melominen joen yli vihollistulessa ja nosturin ohjainten käyttäminen vaativat langattoman SIXAXIS-ohjaimen taitavaa käyttöä. Valittavissa on myös perinteisempi, näppäinten paineluun perustuva ohjaustapa.

Tankin ohjaimiin
Jalkaväkimiesten lisäksi (amerikkalaisten, kanadalaisten ja brittien) pääset kokemaan taistelua puolalaisen tankkikomentajan näkökulmasta. Rymistät Normandian halki Sherman Firefly -tankilla, litistät puita, ajat aitoja nurin ja kohtaat saksalaisia Panzer-, Panther-, Tiger- ja King Tiger -panssarivaunuja. Avoimessa maastossa käytävän taistelun lisäksi panssarinohjaustaitosi testataan kapeilla kaduilla, kun jahtaat taitavaa saksalaista tankkikomentajaa.

Jännittävän soolokampanjan lisäksi voit astua sodan näyttämölle monissa verkkomoninpelin tiloissa. Osallistu 24 pelaajan tappomatseihin Battle- ja Team Battle -tiloissa tai lipunkaappaukseen Capture-the-Flag (CTF)-, Single CTF- ja War-tiloissa. Lopuksi voit laittaa taktiikka- ja taistelutaitosi koetukselle Headquarters-tilan kiivaissa hyökkäys- ja puolustuspeleissä.

Call of Duty 3 kertoo yksityiskohtaisen ja historiallisesti tarkan tarinan tavallisista miehistä, jotka antoivat kaikkensa vapauden puolesta. Peli tarjoaa jännittävää ja vaihtelevaa pelin kulkua ja massiivisia verkkotaisteluita. Kun tähän lisätään vielä PlayStation 3:n hätkähdyttävä, eeppinen grafiikka, kauhistuttavan realistinen äänimaailma ja haastava tekoäly, Call of Duty 3 on pakollinen lisäys jokaisen nojatuolikenraalin PS3-arsenaaliin.

Call of Duty 3 on saatavana myös PlayStation 2:lle.
  • Pelaajat

     Pelaajat

  • Verkko-ominaisuudet

    Verkko-ominaisuudet

  • 720p

    720p

  • Verkkopeli

    Verkkopeli

  •  
 
 

Koe se itse

Videot ja kuvat