Selviytymiskauhupelit

Rankkoja taisteluja vihollisia vastaan

Raivaa tiesi vapauteen keräämällä tarvikkeita, aseita, avaimia ja paljon muuta yhdessä kauhupelien pitkäikäisimmistä alagenreistä.

Suositellut videot
Julkaisutraileri
Ominaisuustraileri

The Last of Us Part II Remastered

Viisi vuotta The Last of Us -pelin tapahtumien jälkeen väkivaltainen välikohtaus rikkoo Ellien löytämän rauhan. Hän lähtee periksiantamattomalle matkalle etsimään oikeutta ja viemään asiat päätökseen.

  • Pelaa sekä Ellien että uuden Abby-nimisen hahmon perspektiivistä. Kummallakin on omat hyvin henkilökohtaiset tavoitteensa.
  • Kohtaa niin tartutetuista kuin ihmisistäkin koostuvia vihollisia, ja hyödynnä salavihkaisuutta tai valmista räjähteitä ja päivitä aseita käydäksesi päälle ryminällä.

Silent Hill 2

Alun perin vuonna 2001 julkaistu PS2-konsolin ikoninen selviytymiskauhuelämys on uusittu kokonaan PS5-konsolia varten hyytävillä grafiikoilla ja inhoilla äänillä.

  • Opasta James Sunderlandia matkalla etsimään vaimoaan, joka on ilmaantunut outoon kaupunkiin kolme vuotta oletetun kuolemansa jälkeen.
  • Unenomainen Silent Hill on täynnä pahaenteisiä salaisuuksia ja kieroutuneita hirviöitä, joista yksikään ei ole yhtä vaikuttava ja kauhistuttava kuin pyramidipää.

Silent Hill 2 julkaistaan PlayStation 5 -konsolille vuonna 2024.

Suositellut videot
Tiiseri
Taistelupaljastustraileri

Amnesia: The Bunker

Tämä silmien takaa kuvattu kauhupeli SOMAn ja Amnesian tekijöiltä jättää sinut ansaan toisen maailmansodan aikaiseen bunkkeriin aseessasi vain yksi luoti – etkä ole yksin.

  • Pidä valot päällä hinnalla millä hyvänsä pitääksesi loitolla pimeydessä väijyvät kauhut ja etsi tarvikkeita valmistaaksesi uusia selviytymisvarusteita.
  • Selvitä osittain avoimen maailman ympäristön mysteerit – mitä enemmän ymmärrät, sitä paremmat ovat pakomahdollisuutesi.
Suositellut videot
Julkaisutraileri
10 minuuttia pelaamista

Crow Country

Tässä PS1-konsolin inspiroimassa indie-kauhupelissä pelaaja viedään hylättyyn huvipuistoon etsimään totuutta sen omistajasta.

  • Tutki puistoa ja ratko pulmia ollessasi jatkuvasti vaarassa joutua hyökkäyksen kohteeksi – tai pelaa Exploration-tilaa nauttiaksesi elämyksestä ilman taistelua.
  • Liiku pahaenteisissä ympäristöissä käyttäen joko modernia ohjausta tai hauskaa retrohenkistä ohjausta, joka muistuttaa PS1-konsolin ajoista.

Crow Country julkaistaan PlayStation 5 -konsolille 9. toukokuuta 2024

Suositellut videot
Julkaisupäivän julkistustraileri
Julkistustraileri

Psykologiset kauhupelit

Temppuilee mielesi kanssa

Pelastusjoukkojen tavoittamattomissa ja puolikuollut pelosta – pakene pysäyttämättömiä kauhuja ja etsi pakoreitti.

Suositellut videot
Julkaisutraileri
Pelikuvatraileri

Alan Wake 2

Pelaa kahdesta hyvin erilaisesta maailmasta tulevalla kahdella päähenkilöllä, jotka kumpikin yrittävät selvitä äärimmäisen koettelevista olosuhteista tässä jatko-osassa Remedyn Alan Wake -kulttiklassikkoon.

  • FBI-agentti Saga Andersonilla ja kauhukirjailija Alan Wakella on mystinen yhteys, vaikka he eivät ole koskaan edes tavanneet.
  • Saga etsii Bright Fallsissa leviävän pimeyden lähdettä, kun taas Alanin on kirjoitettava todellisuutensa uusiksi paetakseen takaisin oikeaan maailmaan.

Inscryption

Pakanrakennusta, roguelike-pelaamista, pakohuonetyylisiä pulmamekaniikkoja ja psykologista kauhua yhdistelevä Inscryption on ainutlaatuisen synkkä ja pirullinen elämys.

  • Hanki kortteja moninaisin kieroutunein menetelmin ja avaa niillä salaperäisessä Leshyn mökissä piileviä salaisuuksia.
  • Seuraa täysin odottamatonta ja syvästi järkyttävää tarinaa, yhdistele tiedonpalasia, kunnes saat selville koko kauhistuttavan kokonaiskuvan.
Suositellut videot
Julkistustraileri

Martha is Dead

Tämä toisen maailmansodan aikaiseen Italiaan sijoittuva synkkä silmien takaa kuvattu trilleri pyytää pelaajaa selvittämään totuuden Marthan julman murhan takana.

  • Pelaa Marthan kaksoissiskoa, Giuliaa, ja koe hänen menetyksen aiheuttama traumansa ja hänen pyrkimyksensä saada oikeutta, mutta piilottele samalla Giulian omia salaisuuksia.
  • Tutki kaunista ja aikakaudelle autenttista toscanalaista maaseutua, mutta älä koskaan unohda lähestyviä kauhuja – sekä ylimaallisia että uhkaavan sodan aiheuttamia.
Suositellut videot
Julkaisupäivätraileri
Tale of the White Lady -traileri

Doki Doki Literature Club Plus!

Älä anna ulkonäön hämätä – tämä on sukupolvensa vaikuttavimpia psykologisia kauhupelejä. Varo synkkiä paikkoja, joihin koulurunous sinut voi viedä.

  • Liehittele ihastuksenkohdettasi runoin, tee vaikutus kirjallisuuskerhosi jäseniin ja huomaa neljännen seinän särkyvän, kun tarina saa odottamattomia ja järkyttäviä käänteitä.
  • Herkästi järkyttyville emme suosittele näitä raskaita teemoja, mutta tämä palkittu peli on unohtumaton pala interaktiivista kauhumediaa.
Suositellut videot
Julkaisutraileri

Monen pelaajan kauhupelit

Muiden seurassa

Kurjuus viihtyy seurassa, niin miksipä ei lamauttava kauhukin? Liity ystävien seuraan samaan tilaan tai verkkoon todella karmivia illanviettoja varten.

Suositellut videot
Julkaisutraileri
Peliesittelytraileri

The Quarry

Aurinko laskee kesäleirin viimeisenä iltana, ja Hackett’s Quarryn leiriohjaajat järjestävät leiriläisille loppujuhlat. Tilanne kääntyy kuitenkin nopeasti kauhistuttavaan suuntaan.

  • Kaikki valintasi ovat tärkeitä tässä tarinallisessa seikkailussa, jossa ohjaat kutakin yhdeksästä leiriohjaajasta – yksikin väärä liike, niin seuraukset voivat olla kohtalokkaat.
  • Verenpeittämät paikalliset ovat toki ongelma – mutta metsässä piilee jotain vielä paljon pahempaa. Onneksi voit uskaltautua näihin kauhuihin jopa seitsemän ystävän kanssa verkossa ja äänestää yhdessä tärkeistä päätöksistä, tai pelatkaa vuorollanne paikallisessa moninpelissä.

Dead by Daylight

Tämä 1 vastaan 4 -kokemus on slasher-elokuva pelimuodossa. Yksi pelaajista omaksuu tappajan roolin ja muiden on pyrittävä välttämään irvokas loppu.

  • Neljän selviytyjähahmon on tehtävä yhteistyötä paetakseen, etsittävä tärkeitä esineitä ja kommunikoitava toistensa kanssa pysyäkseen tietoisena tappajan sijainnista.
  • Tappaja voi valita jonkin useista hahmoista. Valinnaiset ladattavat sisältöpaketit avaavat tunnettuja pahiksia elokuvista, kuten Alien, Hellraiser ja Halloween.
Suositellut videot
Julkaisutraileri
Virallinen Alien-traileri

The Texas Chain Saw Massacre

Tämä vuoden 1974 klassisen kauhuelokuvan järkyttävä adaptaatio viskaa pelaajat joko Slaughterin perheen jäseniksi tai heidän mahdollisiksi uhreikseen.

  • Kun tappajia on kolme ja uhreja neljä, tämä peli tarjoaa originaalin näkemyksen epäsymmetrisestä moninpelistä.
  • Kullakin hahmolla on omat vahvuutensa aina vahingonsiedosta ovien tiirikoimiseen. Se, kuinka yhdistelet kykyjä, saattaa olla oleellisen tärkeää voiton tai häviön kannalta. 
Suositellut videot
Julkaisutraileri

Dying Light 2 Stay Human

Akrobaattinen toiminta kohtaa zombimaailmantuhon tässä intensiivisessä avoimen maailman pelissä, jota voi pelata verkossa yhteistyössä 2–4 pelaajan kanssa.

  • Pelihahmonasi on Aiden Caldwell, vaeltaja jolla on voima vaikuttaa hirviöiden valtaaman kaupungin kohtaloon. Liiku parkour-juosten nopeasti rakennusten välillä ja vältä taistelutilanteita ansojen avulla.
  • Löydä kaupungista useita salaisuuksia ja määritä sen tulevaisuus tekemällä tärkeitä päätöksiä, joilla on seurauksia myöhemmin pelissä.
Suositellut videot
Reloaded Edition – julkaisutraileri
Pelikuvatraileri

Toimintakauhupelit

Kohtaa pelkosi empimättä

Kun demonien laumat ja yliluonnolliset voimat laskeutuvat keskuuteemme, joskus ainut vaihtoehto on taistella vastaan.

Suositellut videot
Julkaisutraileri
Pidennetty pelikuvatraileri

Dead Island 2

Surmaa tiesi halki HELL-An (LA, jossa on vain tavanomaista enemmän zombeja) verentahrimien katujen tässä hulluttelevassa ja verisessä silmien takaa kuvatussa seikkailussa.

  • Enkelten kaupungista on tullut painajainen – ja ainoa tie ulos sieltä kulkee zombilaumojen läpi. Silvo zombit hyödyntäen Dead Island 2 -pelin kehittynyttä raajojen katkaisujärjestelmää varmistaaksesi, että ne kuolevat kunnolla.
  • Nauti pulp-tyylisestä tarinasta, joka saa sinut sekä hekottelemaan että sävähtämään, ja pelaa enimmillään kahden ystävän kanssa verkossa jakaaksesi epäkuoleman hauskuuden.

DOOM Eternal

Revi ja silvo ennenkokemattomalla tavalla DOOM-kokemuksessa, joka tekee sinusta nopeamman, vahvemman ja monipuolisemman kuin koskaan kohdatessasi helvetilliset laumat.

  • Käytä valikoimaa voimakkaita aseita kukistaaksesi paholaismaiset viholliset ja vaihtele niitä tappoiskujen välillä saadaksesi lisää kuntoa, panssaria ja ammuksia.
  • Selvitä Slayerin omaa alkuperää toiminnantäyteisessä kampanjassa tai sukella kaksi-yhtä-vastaan Battlemode-tilassa, missä yksittäinen Slayer kohtaa kaksi pelaajien ohjaamaa demonia. 
Suositellut videot
Julkaisutraileri
Pelikuvatraileri

Trepang2

Ryhdy kostoa janoavaksi supersotilaaksi tässä räjähtävässä seikkailussa, missä pahisten päivä on muuttumassa todella huonoksi.

  • Kun olet päässyt vapaaksi salaisesta laitoksesta, huomaat että olet saanut uskomattomat voimat, aikaa hidastavia voimia ja muuta – on aika pistää nämä kyvyt töihin.
  • Katko niskoja ja huido nyrkeillä raa’assa lähitaistelussa tai pysyttele etäämpänä nopeissa tulitaisteluissa – se, miten viholliset nitistät, riippuu sinusta itsestäsi. Pidä vain varasi, sillä seurassasi on todellisia hirviöitä.
Suositellut videot
Julkaisutraileri
Julkistustraileri

Resident Evil 4

Capcomin toimintakauhuklassikko on uusittu nykyaikasta laitteistoa varten. Se sisältää kaiken vuoden 2005 alkuperäisen pelin jännityksen sekä lukuisia uusia käänteitä.

  • Raccoon Citystä selviytynyt Leon Kennedy matkustaa Eurooppaan tuodakseen takaisin USA:n presidentin kidnapatun tyttären – mutta hän kohtaakin jotain ennennäkemätöntä.
  • Valinnainen VR-tila päästää sinut vielä lähemmäs toimintaa PS VR2 -laseilla ja Sense-ohjaimilla. 
Suositellut videot
Julkaisutraileri
VR Mode – julkaisutraileri

PS VR2:n kauhupelit

Astu painajaiseen

Saa pulssisi kiihtymään, kun uppoudut kauhun maailmaan, josta et kykene kääntymään poiskaan.

Suositellut videot
Julkaisutraileri
Päivitystraileri

The Dark Pictures: Switchback VR

The Dark Pictures Anthologyn selkäpiitä hyytävä maailma tässä mukaansa tempaavassa PS VR2:n kauhuräiskintäpelissä – tämä vuoristoratakyyti säikyttää sinut kauhusta kankeaksi.

  • Taistele hengestäsi tässä raiteilla kulkevassa räiskintäkokemuksessa, jossa kohtaat karmivia olentoja ja laskelmoituja tappajia.
  • Pelaa läpi Anthology-sarjan edellisistä osista tuttuja sijainteja, mukaan lukien World’s Fair Hotel ja pelätty Ghost Ship.

The Walking Dead: Saints & Sinners – Chapter 2: Retribution 

Uskaltaudu epäkuolleiden valtaamaan New Orleansiin tässä Touristin tarinan uudessa luvussa, joka sisältää aseita ja pelattavaa.

  • Taistele Axeman-nimellä tunnettua uutta hirvittävää ja pysäyttämättömältä vaikuttavaa vihollista vastaan, joka tekee kaikkensa paloitellaksesi sinut.
  • Tutki uusia paikkoja, ota vastaan jännittäviä tehtäviä ja haali saalista, kunnes taskusi ovat täynnä – ja ota sitten vastaan erikoistehtäviä Exileseilta, ryhmittymältä joka pystyy tarjoamaan sinulle huikeita palkkioita.
Suositellut videot
Julkaisutraileri
Save the City -traileri

After the Fall

Selviydy jäätyneessä Los Angelesissa, joka kuhisee zombeja muistuttavia snowbreed-olentoja tässä VR-räiskintäpelissä Arizona Sunshine -pelin tekijöiltä.

  • Tutki raunioitunutta kaupunkia ja etsi tarvikkeita vaihtoehtoisen historian pelimaailmassa, missä sivilisaatio on romahtanut 1980-luvulla.
  • Käytä realistisilta tuntuvia aseita alustojen välillä pelattavissa neljän pelaajan yhteistyötehtävissä tai astu Tundradomeen raivokkaita ja nopeatempoisia 4v4-taisteluita varten. 
Suositellut videot
Julkaisutraileri
Complete Editionin traileri

Cosmodread

Ansassa kuolevassa avaruusaluksessa täynnä kauhuja sinun pitää etsiä tiesi takaisin Maahan keinolla millä hyvänsä.

  • Tutki ympäristöä, etsi resursseja ja ennen kaikkea – selviydy. Ammuksia on niukasti, jota käytä niitä viisaasti – tai mikä parempaa, hiiviskele ääneti ohi sen, mikä ikinä kannoillasi on.
  • Vaiheittain luotavat kartat mahdollistavat sen, että jokainen pelikerta on erilainen – et voi koskaan tietää tarkalleen, mitkä vaarat sinua oven takana odottavat.
Suositellut videot
Julkaisutraileri