Parhaat tappelupelit PS4- ja PS5-konsoleille

Etsit sitten satunnaisia moninpelimähinöitä tai treenaat EVO-luokan kilpailijaksi, saatavilla on valtava valikoima PS4:n ja PS5:n tappelupelejä tyydyttämään sisäisen soturisi.

Mikä on tappelupeli?

Niiden historia ulottuu aina 1980-luvun pelihalleihin saakka ja ne ovatkin yksi pelaamisen perinteisistä tyylilajeista. Varhaisten aikojen peleistä, kuten Karate Champ (1984) ja Mat Mania (1985), modernien pelijättien viimeisimpiin julkaisuihin, kuten Street Fighter ja Mortal Kombat, perusperiaate on pysynyt samana.

Pelaajat joutuvat suoriutumaan sarjasta yksi-yhtä-vastaan käytäviä otteluita tarkoituksenaan saada uniikkien hahmojen valikoimasta poimitun vastustajan osumapisteet laskemaan nollaan ennen kuin aika loppuu. Tyypillisesti ottelu käydään sivusuunnassa kaksiulotteisella areenalla. Pelaaja vaihtaa iskuja vastustajansa kanssa painopisteen ollessa hahmon sijoittelussa, hyökkäysyhdistelmissä, torjunnoissa ja erikoishyökkäyksissä. 

Vuosikymmenten saatossa tappelupelien monimutkaisuus on lisääntynyt valtavasti ja tyylilaji onkin kehittynyt pelaamisen alakulttuuriksi, joka sisältää omaa sanastoaan, henkilökohtaisesti pelattavia kilpailuja ja erittäin tunnettuja mestaruustason pelaajia. 

Suositut tappelupelit

Pitkäikäiset legendat

Tutustu genren todellisiin titaaneihin, jotka ovat olleet tuttu näky tappelupelien skenessä jo vuosikymmeniä.

Street Fighter 6

Street Fighter -pelisarjan uusin raskassarjalainen sisältää uuden ja innovatiivisen pelitekniikan, entistä upeampaa grafiikkaa sekä kolme eri pelimuotoa, ja peli sopii myös kamppailu-uraansa vasta aloitteleville.

  • Valitse itsellesi parhaiten sopiva hahmojen ohjausmalli (Classic, Modern tai Dynamic) ja hyödynnä uutta Drive-mekanismia, jonka avulla voit kurittaa vastustajaa monin eri tavoin käyttämällä Drive-mittarista vain yhden palkin.
  • Uppoudu yksinpelin tarinaan World Tour -pelimuodossa, etsi vastustajia verkosta Battle Hub -keskuksessa tai ota erää perinteisissä otteluissa Fighting Ground -pelimuodossa.

Suositellut videot

Julkaisutraileri
Years 1-2 Fighters Edition – julkistustraileri

Tekken 8

Vanhat tutut sekä aivan uudet taistelijat ottavat toisistaan mittaa Tekken 8 -pelissä – pitkään jatkuneen pelisarjan räjähtävimmässä toimintapaketissa. Silmiä hivelevän upean pelin keskiössä on isän ja pojan kohtaaminen, kun Jin Kazama taistelee isäänsä, Tekken-legenda Kazuya Mishimaa vastaan.

  • Valitse ottelijasi mahtavasta hahmovalikoimasta (johon kuuluvat mm. ikimuistoiset King, Nina Williams ja Marshall Law) ja laita nenää vinoon upeissa kentissä, jotka muuttuvat ottelun tapahtumien myötä.
  • Special Style -komentojen avulla voit opetella uusia iskusarjoja, kun taas Heat-mittaria täyttämällä voit lisätä hyökkäyspainetta, piestä vastustajaa erikoisliikkeillä ja hyödyntää hahmon ominaisuusbonuksia.
Suositellut videot
Julkaisutraileri
Tarinatraileri

Dead or Alive 6 Last Round

Yksi 3D-tappelupelien todellisista klassikoista palaa tyylikkäillä liikkeillä, näyttävillä animaatioilla ja värikkäällä hahmokaartilla, joka on valmis äärimmäisiin taisteluihin. 

  • Dead or Alive tarjoaa jokaiselle jotakin, niin ensikertalaisille kuin pitkäaikaisille faneillekin. Peli tukee sekä heitä, jotka haluavat vain nopeita kahakoita, että heitä, jotka nojautuvat tosissaan strategiaan vastustajien kukistamiseksi.
  • Last Round sisältää uuden valokuvaustilan, jossa voit asetella hahmoja poseeraamaan, ja ottaa sitten täydellisiä kuvakaappauksia suosikeistasi. Pelistä löytyy myös klassinen DOA6-hahmokaarti sekä viisi alkuperäisestä versiosta tuttua ladattavaa lisähahmoa uusien asujen kera.
Suositeltu video
Julkistustraileri

Mortal Kombat 1

Mortal Kombat -pelisarjan uudessa alussa annetaan nyrkkien puhua: tarjolla on pelisarjan elokuvamaisin tarina, uudistettu kamppailumekanismi sekä koko joukko offline- ja online-pelimuotoja.

  • Kaikkien rakastamat Kombat-hahmot luita ja elimiä murskaavine Fatal Blow -iskuineen, Breaker-pysäytystekniikoineen ja verisine Fatality-lopetusliikkeineen ovat mukana pelissä – ja valmiina halkomaan ja pilkkomaan vastustajansa.
  • Uuden Kameo Fighter -järjestelmän avulla hahmot voivat kutsua avukseen pelottavia apureita (kuten Sonya Bladen, Goron ja legendaarisen Scorpionin), jotka ovat tulleet tutuiksi MK-pelisarjan 30-vuotisen taipaleen varrelta. 
Suositellut videot
Julkaisutraileri
Definitive Edition – julkaisutraileri

Fatal Fury: City of the Wolves

Rakastettu pelisarja tekee paluun PlayStationille ensimmäistä kertaa lähes kolmeen vuosikymmeneen. Se yhdistää klassisen arcade-toiminnan moderniin mekaniikkaan, ja samalla kisaan tulee mukaan uusia hahmoja.  

  • Eloisa cel-shaded-taidetyyli yhdistettynä EDM-soundtrackiin saa jokaisen liikkeen, heilahduksen ja iskun tuntumaan siltä kuin ne olisi otettu suoraan jännittävän sarjakuvan sivuilta. 
  • Pelaa omalla tavallasi: valitse  Arcade Style -ohjaimet, jotka tarjoavat perinteiset komennot kokeneille taistelijoille, tai Smart Style -ohjaimet, jotka ovat helpommin lähestyttävä vaihtoehto uusille pelaajille. 
Suositellut videot
Legend Edition – julkaisutraileri
Street Fighter: Chun-Li – traileri

Animetyyliset tappelupelit

Tyylikkäitä mähinöitä

Tässä yhdistyvät japanilaisten intohimo pelihallikisailuun, käsin piirrettyyn animaatioon ja elämää suurempiin hahmoihin.

MARVEL Tōkon: Fighting Souls

Kokoa legendaarisista Marvel-hahmoista tiimi äärimmäiseen 4v4-ryhmätappelupeliin, jonka ovat tehneet PlayStation Studios, Arc System Works ja Marvel Games.

  • Valitse julkaisuhetkellä 20 legendaarisen Marvel-hahmon joukosta, joista jokainen on toteutettu rohkealla uudella animetyylisellä ilmeellä, ja kokeile erilaisia tiimikokoonpanoja löytääksesi uusia komboja, synergioita ja strategioita.
  • Taistelu on sekä mukaansatempaavaa että helposti omaksuttavaa, ja tarjolla on laaja valikoima ainutlaatuisia liikesarjoja, yhdistelmiä ja strategioita hallittavaksi. Säädettävät ohjausvaihtoehdot – sekä perinteiset että nopeat syötekomennot – sekä helpot liikeyhdistelmäketjut tekevät pelaamisen aloittamisesta vaivatonta.

Suositellut videot

Amazing Guardians – traileri
Julkistustraileri

Invincible VS

Invincible VS on Invincible-universumiin sijoittuva brutaali 3v3-supersankaritaistelupeli, jossa voit taistella kuolemaan asti ikonisissa paikoissa fanien suosikkihahmoista koostuvalla tiimillä.

  • Tee luita murskaavia komboja nopean taistelun ja älykkäiden puolustustaktiikoiden avulla ja jätä jälkeesi verta ja tuhoa. Käytä rajuja superliikkeitä ja Ultimate-iskuja, jotka jättävät vastustajasi sekasorron valtaan.
  • Nauti useista eri pelitiloista, kuten mukaansatempaavasta elokuvallisesta tarinatilasta, jossa on täysin uusi tarina. Siirry Arcade-tilaan ja taistele tiimisi kanssa, hio kombojasi harjoittelutilassa ja testaa taitojasi koko maailmaa vastaan kilpailullisessa tai rennossa moninpelissä.
Suositellut videot
Tarinatraileri
Julkaisupäivätraileri

Dragon Ball: Sparking! Zero

Osallistu painovoimaa uhmaaviin taisteluihin 3D-taistelupelissä, joissa jokaisen Dragon Ball -hahmon voimat pääsevät oikeuksiinsa ja joissa areenat muokkautuvat pelaajien tempausten mukaan.

  • Valitse oma hahmosi uskomattoman laajasta hahmovalikoimasta – jokaisella hahmolla on omat nimikkoliikkeensä, muodonmuutoksensa ja tekniikkansa. Anime-sarjasta tarkasti mallinnetut taisteluliikkeet on toteutettu pelissä henkeäsalpaavan tyylikkäästi.
  • Astele taisteluareenoille, jotka tuhoutuvat kamppailun tiimellyksessä ja joihin hahmojen hyökkäykset vaikuttavat mykistävän realistisesti. Katsele omin silmin, kuinka areena romuttuu ympärilläsi kamppailujen raivotessa.
Suositellut videot
Julkistustraileri
Ignite the Spark – traileri

Granblue Fantasy Versus: Rising

Niitä mainetta ja kunniaa ylistetyn pelisarjan uusimmassa osassa, joka sisältää laajan valikoiman pelimuotoja ja joka sopii niin aloittelijoille kun peliveteraaneillekin.

  • Jos valitset yksinkertaiset ohjauskomennot, voit käyttää hahmojen taitoja yhdellä painikkeen painalluksella. Eeppinen, roolipelistä innoituksensa saanut tarinapeli puolestaan opettaa pelimekaniikan perusteet.
  • Pidä pieni lepotauko ottelujen välillä ja lähde tutkimaan saarikeskuksen hauskoja puuhia (kuten esteratoja sekä uutta Grand Bruise Legends -bilepelimuotoa) tai vietä aikaa uudistamalla Granblue-suosikkihahmojasi.
Suositeltu video
Tarinatraileri

Guilty Gear -Strive-

Huippusuositun Guilty Gear -kamppailupelisarjan uusin julkaisu sisältää sarjan tuttua ja jo tavaramerkiksi muodostunutta huippupelattavuutta sekä ylistettyä ja mullistavaa, cell shade -tyyliä ja 2D/3D-tekniikkaa yhdistelevää grafiikkaa.

  • Uusien pelimekanismien ansiosta uudet pelaajat oppivat pelin perusteet nopeasti ja pääsevät tutustumaan monitasoiseen pelattavuuteen, josta Guilty Gear -pelit tunnetaan.
  • Viivettä vähentävä rollback-koodi parantaa suuresti online-pelien laatua, ja täysin ääninäytelty tarinapeli esittelee sekä vanhoja suosikkihahmoja että aivan uusia tuttavuuksia.
Suositellut videot
Julkaisutraileri
Aloittelijan opas

Haluatko tietää lisää?

Tappelupelien UKK

Vaikka tappelupelien genrellä on isot pelurinsa (kuten Street Fighter tai Tekken), ei ole olemassa yhtä yksittäistä titaania, joka jättää kaikki muut varjoonsa pelaajakantansa koossa ja suosiossa. Useimmat tyylilajin fanit nauttivat useasta eri pelistä ja vaihtelevat niiden välillä, kun uusia tapahtumia tai sisältöä julkaistaan.

Sitä on vaikea sanoa. Tappelupelit tapaavat olla erittäin skaalautuvia. Aivan vasta-alkajilla voi olla oikein hauskaa hutkimassa toisiaan paikallisessa moninpelissä, mutta taitokatto verkkopeleissä saattaa olla taivaissa. Kannattaa valita peli, joka todella vetoaa sinuun, ja käyttää aikaa hahmoihin tutustumiseen paikallisissa peleissä ystävän kanssa tai arcade-pelitilassa.

Kyllä on! Alla näkyvä Brawlhalla on ilmaiseksi pelattava, joskin se on enemmän monen pelaajan tappelupeli. Dead or Alive 6: Core Fighters. Tämän pitkään jatkuneen tappelupelisarjan uusin julkaisu sisältää useita pelitiloja ja hahmoja, sekä paikallisia ja verkossa pelattavia moninpelejä. Lisäksi se on ilmaiseksi pelattava, samoin kuin Riot Gamesin 2XKO, jossa nähdään League of Legends -hahmoja.

Sitä on todella mahdotonta sanoa, mutta ehdokkaita riittää: Street Fighterin Ryu ja Chun-Li ovat molemmat äärimmäisen ikonisia hahmoja, ja Mortal Kombatin Liu Kang, Sonya Blade ja Sub-Zero ovat myös genren titaaneja. Toisaalta Tekkenin Kazuya ja Heihachi Mishima ovat hekin olleet pelisarjan keskeisiä hahmoja 1990-luvun puolivälistä lähtien. Monien elokuvien, sarjakuvien ja muiden yhteistyöprojektien ansiosta taistelupelien valikoimissa on nykyään runsaasti laajasti tunnistettavia hahmoja myös taistelupeligenren ulkopuolelta.

Rähinätyyliset tappelupelit

Wild Card Warriors

Perustappelupeligenren ulkopuolelta löytyy muitakin pelejä, jotka ovat samantyyppisiä, mutta hieman eri vivahteilla. 

Undisputed

Hallitse kehää kaikkien aikojen realistisimmassa nyrkkeilypelissä, jonka ominaisuuksiin kuuluvat äärimmäisen upea visuaalinen ulkonäkö, luita rutisuttavat ottelut ja laaja valikoima tosielämän lisensoituja ottelijoita. Uraauurtavien komentojen ansiosta pelaajat voivat käyttää laajaa valikoimaa iskuja, jalkatyötä, väistöjä ja torjuntoja.

  • Valitse ottelijaksi joku lajin legendoista (kuten Muhammad Ali) tai uusimmista mestareista (kuten Tyson Fury) ja tyrmää vastustajat lyöntivalikoimalla, johon sisältyy yli 60 erilaista iskua.
  • Kohoa lajin huipulle etenemällä eeppisessä urapelissä amatöörikehistä aina mestaruuteen asti, ja luo oma ottelijasi valitsemalla itseäsi miellyttävä ruumiinrakenne, tatuoinnit, shortsit, hansikkaat ja paljon muuta.

Suositellut videot

Julkistustraileri
Julkaisutraileri

WWE 2K26

Johda maailman mahtavinta show’ta omalla tavallasi ja elä WWE-fanitustasi täysillä WWE 2K26 -pelissä. Koe kaikkien aikojen monipuolisin pelattavuus kapinallisten Attitude Era -legendojen ja nykypäivän supertähtien kanssa.

  • WWE 2K26:ssa on pelisarjan historian kattavin kokoonpano: yli 400 pelattavaa WWE:n Superstar- ja Legend-ottelijaa, kuten The Rock, Triple H, John Cena, Rhea Ripley sekä fanien suosikit, kuten Rey Fénix, Rusev ja Blake Monroe.
  • Tuo kaaosta kehän joka nurkkaan uusilla ottelutyypeillä, kuten I Quit, Inferno ja Dumpster. Nauti interaktiivisista sisääntuloista, uusista vuorovaikutuksista yleisön kanssa sekä Booker T:n ja Wade Barrettin uudesta selostuksesta.
Suositellut videot
”The Show Is On!” – julkistustraileri
Best in the World – esittelytraileri

2XKO

Tämä ilmaiseksi pelattava tiimipohjainen tappelupeli on League of Legendsin ja Valorantin luoneen Riot Gamesin käsialaa, ja se sisältää hahmoja LoL-universumista.

  • Hyvä tiimityö merkitsee eroa voiton ja tappion välillä. Taistele yksin ja ohjaa molempia tiimisi mestareita tai nappaa kaveri mukaan paripeliin. Vaihda pelityyliäsi jokaisessa ottelussa Fuse-toiminnolla – se sisältää tehokkaita pelityylin muokkaimia, jotka muuttavat tiimisi pelisääntöjä.
  • League of Legendsin ikoniset mestarit nousevat lavalle tuoreilla ja taistelupelejä varten uudistetuilla liikesarjoilla, jotka ovat ammentaneet inspiraationsa MOBA-peleistä. Uppoudu Runeterran maailmaan kauniisti toteutettujen taistelukenttien, huippuluokan 2D-grafiikan ja alkuperäisten musiikkikappaleiden myötä.
Suositellut videot
Vuoden 2026 kauden 1 julkaisutraileri
Ennakkokatsaustraileri

Bleach: Rebirth of Souls

Koe Bleach-animeen perustuva tarina uudelleen tässä innovatiivisessa areenataistelupelissä. Jokaisella hahmolla on omat ainutlaatuiset vahvuutensa ja pelityylinsä, ja yksi ainoa isku voi tuhota vastustajasi. 

  • Secret Story Mode tarjoaa sekä faneille että uusille pelaajille mahdollisuuden kokea tarina eri hahmojen näkökulmista. Se valottaa heidän motiivejaan tärkeinä hetkinä. 
  • Reverse Action -ominaisuuden kaltaiset toiminnot mahdollistavat pelaajille combojen jatkamisen tai vihollisten hyökkäysten pysäyttämisen, mikä palkitsee strategisen taituruuden. Vaihtoehtoisesti Kikon Move voi tuhota vihollisen sieluolemuksen täydellisesti ja muuttaa ottelun kulun. 
Suositellut videot
Julkaisutraileri
Pelikuvatraileri

Brawlhalla

Brawlhalla on maksuton moninpelimätkintä, jossa ohjataan historian suurimpia sotureita ja johon voi samanaikaisesti osallistua jopa kahdeksan pelaajaa. Pop-kulttuurista tutut hahmot kamppailevat aivan uusien tuttavuuksien rinnalla sijoitus- tai hupipeleissä.

  • Tarjolla on kattava valikoima pelimuotoja (aina verkossa pelattavista 1 vastaan 1- ja 2 vastaan 2 -peleistä paikallisiin joukkopieksäjäisiin, joihin voi osallistua jopa kahdeksan pelaajaa) sekä vaihtoehtoisia pelimuotoja, kuten Brawlball ja Bombsketball.
  • Peli tukee useiden alustojen välistä pelaamista, ja palvelinpohjaisen rollback-verkkokoodin ansiosta kilpapelien verkkoviive on mahdollisimman pieni.
Suositellut videot
Pelikuvatraileri
Brawlhalla X AC: Crossover -traileri

Retrotappelupelit

Vanhan koulukunnan rettelöintiä

Klassikkopelit, jotka auttoivat muovaamaan tappelupelien genreä, loikkaavat nykyaikaan lukuisilla uusilla ominaisuuksilla.

Capcom Fighting Collection 1 + 2 Bundle -paketti

Nauti 18 klassisesta arcade-pelistä taistelupelien kultakaudelta. Mukana on pelejä mm. Street Fighter-, Darkstalkers- ja Cyberbots-pelisarjasta sekä Red Earth -pelin ensimmäinen kotikonsoliversio.

  • Harjoittelupelitilojen sekä yhdellä painalluksella käynnistettävien erikoisliikkeiden ansiosta pelit sopivat hyvin myös aloittelijoille, ja pikapelastukset puolestaan mahdollistavat virheistä selviämisen. Verkossa voit kivuta rollback-verkkokoodien avulla tulostaulukoiden huipulle – tai osallistua rentoihin hupikisoihin.
  • Nykypäivän muutokset eivät kuitenkaan ole syrjäyttäneet alkuperäisiä –  sprite-animaatiot ovat ennallaan ja taistelutyylit ovat juuri sellaisia kuin muistat. 
  • Museum-galleria sisältää satoja kuvia, taustamateriaaleja ja musiikkikappaleita, joiden avulla pelaajat voivat tutustua klassikkopelien historiaan ja kehitykseen.

Suositellut videot

Capcom Fighting Collection – julkaisutraileri
Capcom Fighting Collection 2 – peliesittelytraileri

Virtua Fighter 5: Ultimate Showdown

Virtua Fighterin kestosuosikiksi kohonnut taistelumekaniikka on yhdistetty Yakuza-pelisarjan Dragon-pelimoottoriin, ja lopputulos on Segan näyttävin ja upein Virtua Fighter -peli koskaan. Haasta maailman parhaat ottelijat arcade-klassikon huikeassa uusversiossa.

  • Valitse joku pelin 19 hahmosta ja hyppää sitten kehään antamaan runtua. Opettele hahmojen omat iskut ja iskusarjat – ja muuta sitten hahmojen ulkonäköä erilaisilla asuilla ja esineillä.
  • Mittaa taitosi erilaisissa offline- ja online-pelimuodoissa, joihin kuuluu mm. sijoitusotteluja ja harjoitteluvääntöjä sekä klassisia arcade- ja versus-pelejä. Voit halutessasi myös perustaa ikioman ottelijaliigan, johon voi osallistua jopa 16 pelaajaa.
Suositellut videot
Tekken 7 -yhteistyötraileri
Yakuza Series – yhteistyötraileri

Mortal Kombat: Legacy Kollection

Tämä kokoelma sisältää kaikki Mortal Kombatin alkuvuosien olennaiset pelit, kuten alkuperäisen pelin, sen jatko-osan sekä kotikonsoli- ja käsikonsolijulkaisut. Koe pelisarjan legendaarinen alkuperä ikonisilla arcade-klassikoilla, joista kaikki alkoi.

  • Digital Eclipsen interaktiivinen dokumenttimuoto yhdistelee arkistosisältöä pelattaviin peleihin ja tutkii, miten Mortal Kombat muutti yhteiskunnan käsitystä videopeleistä. Kuule omakohtaisia kokemuksia alkuperäiseltä kehittäjätiimiltä, johon kuuluivat Ed Boon, John Tobias, John Vogel ja Dan Forden.
  • Tutustu Mortal Kombatin tarinaan alkuperäisen sarjan tarinajatkumon aikajanan ja kattavien hahmohistorioiden avulla. Ne tarjoavat tarinoita, salaisuuksia ja vilkaisuja hahmojen luomisen kulissien taakse. 
Suositellut videot
Julkistustraileri
Julkaisutraileri

The King of Fighters 2002 - Unlimited Match

Legendaarisen KoF-pelisarjan toinen Unlimited Match -peli kokoaa yhteen 66 hahmoa pelin kaikista versioista − mikä tarkoittaa pelisarjan laajinta hahmokattausta.

  • Kamppailumekaniikkaa on parannettu ja tasapainotettu entisestään, ja rollback-verkkokoodilla toteutettu jämäkkä online-pelaaminen on aiempaa vaivattomampaa.
  • Pelaajien 10 viimeisintä ottelua tallentuvat uusintakatseluja varten: voit siis analysoida otteitasi, oppia virheistäsi ja kehittää taitosi huippuunsa!

Marvel vs Capcom Fighting Collection: Arcade Classics

Sukella keskelle toimintaa seitsemän eri arcade-klassikkoa sisältävän paketin voimalla: kokoelmaan kuuluu ylistettyjä kamppailupelejä, kuten Marvel vs. Capcom 2: New Age of Heroes, X-Men: Children of the Atom ja X-Men vs. Street Fighter.

  • Rollback-verkkokoodin ansiosta online-pelaaminen on äärimmäisen sujuvaa, ja vaikeustason muokkausvaihtoehtojen ansiosta uudetkin pelaajat pääsevät heti menoon mukaan. Arcade-pelien alkuperäisten tietokorttien avulla voit helposti tarkistaa kunkin hahmon erikoisliikkeet.
  • Kokeile myös The Punisher -peliä – Capcomin ja Marvelin ensimmäistä yhteistyöprojektia pelien saralla. Sivulta kuvatun mättöseikkailun kaksinpelissä Punisherin apuriksi saapuu itse Nick Fury.
Suositellut videot
Julkistustraileri
Julkaisutraileri

FlexStrike™
langaton taisteluohjain

Esittelyssä langaton FlexStrike -taisteluohjain. Siinä on erittäin alhainen viive langattomien ja langallisten käyttötilojen ansiosta, sekä kestävä, ergonominen muotoilu, joka on tehty taisteluun.

© 2026 MARVEL
© 2026 Sony Interactive Entertainment Inc.
MARVEL Tekken: Fighting Souls, kehittäjä: ARC SYSTEM WORKS CO., LTD.