22 peliä vuodelle 2022

Vuonna 2022 julkaistavia PS5- ja PS4-pelejä, jotka kannattaa panna mieleen

Tunteisiin vetoavista indiepeleistä kaikkia aisteja hiveleviin kassamagneetteihin – luomme nyt katsauksen merkittävimpiin peleihin, jotka ovat tulossa alkavana vuonna.

Horizon Forbidden West

Horizon Zero Dawnin lopussa Aloy sai vihdoin selville oman alkuperänsä ja tapahtumat, jotka syöksivät maailman teknologiselle keskiajalle (voit lukea niistä täältä). Mysteerit eivät kuitenkaan loppuneet siihen.

Matka länteen tuo uusia koneita metsästettäviksi, uusia heimoja kohdattaviksi ja uusia uhkia selvitettäviksi. Samaan aikaan tapahtumien taustalla on nousemassa uusi vaara, joka asettaa kaiken vaakalaudalle.

Julkaisupäivämäärä: 18.2.2022

UNCHARTED: Legacy of Thieves Collection

Elokuvamaisista toimintakohtauksista, aarteenmetsästyksestä ja muinaisten arvoitusten selvittämisestä tunnettu UNCHARTED-sarja saavutti dramaattisen lakipisteensä UNCHARTED 4: A Thief’s Endissä ja UNCHARTED: The Lost Legacyssa.

Nathan Draken ja Chloe Frazerin seikkailut on nyt tuoreeltaan remasteroitu PlayStation 5:lle ja pelattavissa ensimmäistä kertaa myös PC:llä. Sankarit saavat vastaansa kaikkien aikojen vaarallisimmat vastustajansa, joten luvassa on sekä suurta seikkailua että suuria tunteita.

Julkaisupäivämäärä: Tulossa PS5:lle 28.1. ja PC:lle vuonna 2022

Elden Ring

Elden Ringin maailma on samalla tavalla huolellisesti ja tiukalla otteella rakennettu kuin FromSoftwaren aiemmissa peleissä, mutta nyt sitä on laajennettu aidoksi avoimeksi ympäristöksi, joka on täynnä nuohottavia nurkkia ja sopukoita.

Myös taistelussa on kehittäjältä tuttua uskomatonta syvyyttä, ja nyt sitä päästään harrastamaan myös ratsailla. Apuna on laaja valikoima aseita ja taitoja, joka kehittäjän legendaarisen vaikeustason huomioiden tulee taatusti tarpeeseen.

Julkaisupäivämäärä: 25.2.2022

Dying Light 2 Stay Human

Kehittäjä Techlandin jatko-osassa alkuperäispelin tartutetusta maailmanlopusta on kulunut kaksi vuosikymmentä, ja ihmiskunta on yhä tuhon partaalla. Kakkososassa on säilytetty sama vuorokausirytmi, jossa päiväsaikaan keräillään elintarpeita ja öisin taistellaan selviytymisestä. Adrenaliini alkaa pumpata kiihtyvällä tahdilla, kun aurinko painuu mailleen ja tavaroiden keräämisen riski kasvaa. 

Tartutetut ovat päivällä hitaita mutta pimeän tultua nopeita, raivokkaita ja vaarallisia, joten taistelu- ja parkourtaidot joutuvat koetukselle.

Julkaisupäivämäärä: 4.2.2022

God of War Ragnarök

Vuoden 2018 God of War käsitteli Kratoksen kamppailua surun murtamana leskenä ja ristiriitojen repimänä isänä. Pääsimme näkemään spartalaiskenraalin aivan uudessa ja hyvin henkilökohtaisessa valossa.

Nyt Kratoksen poika Atreus etsii omaa paikkaansa maailmassa. Hänen on opittava, mitä merkitsee olla kreikkalaisen puolijumalan poika ja yksi maailman viimeisistä jättiläisistä.

Jatkavatko isä ja poika polullaan kehittyä paremmiksi vai luisuvatko he entisiin tuhoisiin tapoihin, jotka määrittivät Kratoksen menneisyyttä? Lisäksi horisontissa siintää Ragnarök, jumalten tuho.

Julkaisupäivämäärä: Vuosi 2022

Gran Turismo 7

Aidon ajosimulaattorin vuosikymmenet kulminoituvat uuden sukupolven peliin, jossa yhdistyvät koko ajamisen historia, aidot ja kuvitteelliset radat sekä sadat mukautettavat ajoneuvot. Luvassa on myös monipuolista verkkosisältöä, kuten kausittaisia tapahtumia.

Paluun tekevä sarja jatkaa roolipelimäisellä otteella (roolipelien säännöllisesti noustavat tasot yhdistettynä autoihin miekan ja magian sijaan), eli yksittäisten ajoneuvojen ominaisuuksia voi kehittää jatkuvasti. Omaa unelmien autotallia täydennetään räätälöidyillä ajokeilla innovatiivisissa yhteistyöprojekteissa autonvalmistajien kanssa. Ne todella rikkovat rajoja siinä, mitä modernit kilpa-autot voivatkaan olla.

Julkaisupäivämäärä: 4.3.2022

Gotham Knights

Batman on kuollut, ja uusi voimakas rikollisaalto pyyhkäissyt yli Gotham Cityn. Nyt Batman-perheen muiden jäsenten eli Batgirlin, Nightwingin, Red Hoodin ja Robinin on suojeltava Gothamia. Asukkaisiin on valettava toivoa, poliisivoimat on pidettävä järjestyksessä ja viholliset on saatava vapisemaan pelosta. 

Sinun on noustava uudeksi Yön ritariksi ratkaisemalla kaupungin synkkiä salaisuuksia, päihittämällä hurjia pahiksia ja estämällä Gothamia vajoamasta kaaoksen syövereihin.

Julkaisupäivämäärä: Vuosi 2022

Stranger of Paradise: Final Fantasy Origin

Kehittäjä Team Ninjan Nioh-pelien omintakeinen taistelu yhdistyy vuonna 1987 julkaistun alkuperäisen FINAL FANTASYN universumiin, jota on uudistettu synkällä asenteella. Hahmot yrittävät siinä toteuttaa alkuperäisen Warriors of Light -ennustuksen, jonka on sanottu tappavan kaaoksen ja pelastavan maailman pimeydeltä.

Monipuolinen ammattijärjestelmä tarkoittaa, että aseita, kykyjä ja varusteita voi vaihtaa lennosta. Säkenöivän nopeissa pomokohtaamisissa näkyy vahvasti Team Ninjan osaaminen syvällisissä mutta helposti omaksuttavissa taistelujärjestelmissä – unohtamatta Square Enixin mieltymystä upean yksityiskohtaisiin maailmoihin.

Julkaisupäivämäärä: 18.3.2022

Ghostwire: Tokyo

The Evil Within -sarjan jälkeen Tango Gameworks vaihtaa selviytymiskauhusta yksityiskohtaiseen ja yliluonnolliseen Japaniin Ghostwire: Tokyossa. Tango tunnetaan peliensä tunnelmasta ja mielikuvituksellisista maisemista, eikä Ghostwire: Tokyo ole poikkeus. Oudot voimat ovat valloillaan Tokiossa, jossa valtava määrä ihmisiä on kadonnut salaperäisesti ja kaduilla kulkee vierailijoita toisesta maailmasta. 

Japanilaisista kansantaruista ja urbaanilegendoista ammentava Ghostwire: Tokyo on ensimmäisen persoonan toimintaseikkailu, jossa aitoon Tokioon pohjautuvia paikkoja puhdistetaan yhdistelmällä perinteistä ja henkivoimilla käytävää taistelua. Asukkaiden katoaminen on selvitettävä ja kaupunki pelastettava ylimaallisilta hirviöiltä.

Julkaisupäivämäärä: 25.3.2022

Tiny Tina's Wonderlands

Tiny Tina’s Wonderlands jatkaa aseilla ryyditettyä fantasiameininkiä, jota saatiin maistaa ensimmäisen kerran Borderlands 2:n yllättävänkin vaikuttavassa Assault on Dragon Keep -lisäosassa.

Ääninäyttelijä Ashly Burch tekee jälleen maanisen roolisuorituksen, ja mukana ovat kaikki Borderlands-sarjalle tutut loottiräiskinnän peruspilarit – ja tietysti lohikäärmeitä.

Julkaisupäivämäärä: 25.3.2022

Tom Clancy's Rainbow Six Extraction

Extractionissa Rainbow Six Siegen taktinen räiskintä, ympäristöjen tuhoaminen ja korjaaminen sekä ryhmäpohjainen verkkopeli saavat rinnalleen uuden elementin, avaruusmuukalaisten hyökkäyksen.

Tämä voi tuntua odottamattomalta käänteeltä aiemmin realismiin tukeutuvassa sarjassa, mutta muutoksen tarkoituksena on siirtää painopistettä kilpailullisesta kokemuksesta yhteistyöhön. Alienien kansoittamissa kentissä päästään suorittamaan proseduraalisesti luotavia tavoitteita ja harkitsemaan, missä vaiheessa on järkevintä jättää tutkiminen kesken ja evakuoitua paikalta vielä hengissä.

Julkaisupäivämäärä: 20.1.2022

Suicide Squad: Kill the Justice League

Rocksteady Studiosin (Batman: Arkham -sarjan tekijä) uutukainen tarjoaa studion tuttua hahmovetoista tarinankerrontaa ja pelattavuutta ja sisältää entistä enemmän kolmannen persoonan räiskintää ja yhteistyömoninpeliä.

Johda Harley Quinn, Deadshot, Captain Boomerang ja King Shark joko yksinpelissä tai verkon yhteistyöpelissä kaatamaan maailman suurimmat DC-supersankarit, Oikeuden puolustajat.

Jokaisella Suicide Squadin jäsenellä on omat liikkeensä ja liikkumistapansa, joilla voi tutkia Metropoliksen dynaamista avointa maailmaa vapaasti, sekä erilaisia muokattavia aseita ja opeteltavia kykyjä.

Julkaisupäivämäärä: Vuosi 2023

Stray

Strayn asetelma on kauniin yksinkertainen. Kulkukissa seikkailee robottien kansoittamassa kaupungissa, jossa ei vaikuttaisi olevan jälkeäkään ihmisistä. Upea animaatio ja neonvalaistut ympäristöt alleviivaavat luontevalla tavalla simppeliä lähtökohtaa, jota ei selitellä sen kummemmin. Parhaan käsityksen Straysta saat katsomalla trailerin.

Julkaisupäivämäärä: Vuosi 2022

OlliOlli World

Kehittäjä Roll7 onnistui kaksiulotteisissa OlliOlli-skeittipeleissään taltioimaan täydellisesti alkuperäisten Tony Hawkien vetovoiman, joka pakotti yrittämään vielä kerran kerta toisensa jälkeen. Onkin sopivaa, että OlliOlli Worldissa skeittaillaan vihdoin kolmiulotteisessa maailmassa, joka on saanut nimekseen Radlandia. 

Uuden ulottuvuuden ansiosta pelaaja voi vaihtaa kentässä etualalta taka-alalle, ihailla laajempia näkymiä sekä tehdä grabeja, wall grindeja ja muita temppuja, jotka olisivat aiemmissa kaksiulotteisissa peleissä olleet mahdottomia. Samalla on onnistuttu säilyttämään alkuperäisten pelien välittömät uudelleenyritykset ja herkeämätön täydellisyyden tavoittelu.

Julkaisupäivämäärä: 8.2.2022

Salt and Sacrifice

Salt and Sanctuaryn jatko-osan merkittävin uudistus on yhteistyötila, jossa saat avuksesi toisenkin inkvisiittorin maagien karkottamiseen kauniin yksityiskohtaisesta maasta. Ympäristöjen tutkittavuutta ja monimuotoisuutta korostetaan monipuolisella rakentelujärjestelmällä, jolla voi valmistaa erilaisia esineitä ja taitoja, kuten tarttumakoukun ja seinähypyn.

Salt and Sacrifice tuntuu retrohenkiseltä tiivistelmältä FromSoftwaren teknisen taistelun ja ympäristön avulla tapahtuvan tarinankerronnan parhaista puolista. Lopputuloksena sivuttain skrollaava 2D-seikkailu on saatu puettua yllättävänkin elävään ja mielikuvitukselliseen asuun.

Julkaisupäivämäärä: Vuosi 2022

Little Devil Inside

On kenties hyvä asia, että Little Devil Insiden syvätarkkuudella ja miniatyyrimaisuudella leikittelevä ulkomaailma ja viehättävän viktoriaaniset sisätilat eivät heti paljasta, millaisia lovecraftmaisia kauhuja ja hirviöitä onkaan luvassa.

Kyseessä on yhdistelmä selviytymistä, tutkimista ja yhteistyötä, jossa vain vihjataan, että kaikki ei ehkä olekaan sitä, miltä äkkiseltään näyttää. Se antaa koko pelille unenomaisen tunnelman juuri oikeanlaisella tavalla.

Julkaisupäivämäärä: Vuosi 2022

Sifu

Sifu on kirjaimellisesti elämänmittainen matka, jossa nuori mies haluaa kostaa perheensä murhan. Päähahmo herää eloon jokaisen kuoleman jälkeen, mutta aika kulkee siitä huolimatta eteenpäin. Hahmo vanhenee ja hänen kuntonsa heikkenee, mutta iskut kehittyvät yhä tappavammiksi.

Pelaajan omien taitojen kehittyminen sulautuu yhteen hahmon kehittymisen kanssa, ja hahmon lisääntyvää haurautta oppii kompensoimaan strategisilla iskuilla raa’an voiman sijaan.

Julkaisupäivämäärä: 8.2.2022

OXENFREE II: Lost Signals

Ei ehkä kannattaisi laittaa peliä tälle listalle puhtaasti parin teaserin ja alkuperäisen pelin laadun takia. Odotukset OXENFREE II:ta kohtaan ovat kuitenkin korkealla nimenomaan alkuperäisen pelin ansiosta. Se toi muistoja sivuttain skrollaavien osoita ja klikkaa -seikkailujen kulta-ajalta ja lisäsi keitokseen tuhdin ripauksen yliluonnollista kauhua, joten jatko-osaltakin on lupa toivoa paljon.

Julkaisupäivämäärä: Vuosi 2022

Tchia

Tchia on värikäs ja tutkimaan houkutteleva hiekkalaatikkoseikkailu, joka sijoittuu Uuden-Kaledonian inspiroimaan trooppiseen paratiisiin. Pääset Tchia-tytön hahmossa soittamaan ukulelea, kiipeilemään ja liihottelemaan vehreissä maisemissa sekä uimaan koralliriuttojen lomassa. Tutkimista helpottaa Tchian kyky siirtää sielunsa saariston mihin tahansa esineeseen tai eläimeen, kuten kaloihin, lintuihin tai maaeläimiin. Luvassa on koukuttava, kaunis ja sielukas kokemus, joka virkistää mieltä.

Julkaisupäivämäärä: Vuosi 2022

Babylon’s Fall

PlatinumGamesin tunnetut toiminnan ammattilaiset, jotka vastasivat (muun muassa) NieR: Automata -pelistä, tekevät paluun ja tarjoilevat uudistuksia toimintaroolipelien genreen. 

He ovat yhdistäneet heille tyypillisen sulavan taistelun, aikapohjaiset väistöt, mielenkiintoiset aseet sekä taitopuut ja hyvältä tuntuvat kombot neljän pelaajan kaveripeliksi, joka sijoittuu ainutlaatuiseen keskiaikaisten öljymaalausten estetiikkaa sisältävään fantasiamiljööseen.

Julkaisupäivämäärä: 3. maaliskuuta 2022

Forspoken

Forspokenista vastaa todellinen voimajoukko, mukana ovat mm. kirjoittajat Gary Whitta (Rogue One) ja Amy Hennig (Uncharted) sekä säveltäjät Bear McCreary (Battlestar Galactica) ja Garry Schyman (Destroy All Humans! ja BioShock).

Merkkitekijöiden lisäksi paljon muuta ei vielä tiedetäkään. Trailerissa nähtävät hyppypätkät edustavat ehdottomasti peliä, kuten myös sen tarina newyorkilaisesta uudesta maailmassa, mutta uudenlainen liikkuminen läpi visuaalisesti rikkaan maailman tekee pelin vastakohdista paljon kiehtovampia.

Julkaisupäivämäärä: 11. lokakuuta 2022

The Lord of the Rings™: Gollum™

Vaikka Klonkku on oleellinen osa J. R. R. Tolkienin luomaa tarustoa, monet elementit hahmon tarinasta ovat jääneet tarkemmin kuvaamatta. Se on nähnyt asioita, joita muut eivät pystyisi kuvittelemaankaan. Se on selvinnyt vaaroista, joita muut eivät uskaltaisi mainitakaan. Jakaantuneen persoonan takia hahmossa elävät yhtä aikaa ilkeä ja konnamainen Klonkku sekä seurallinen ja harkitsevainen Sméagol. The Lord of the Rings: Gollumissa päästään kokemaan Klonkun koko tarina, johon kuuluvat esimerkiksi orjuus Mustassa tornissa ja aika Synkmetsän haltioiden luona. Seikkailu ei myöskään rajoitu vain kirjoissa ja elokuvissa kuvattuihin tapahtumiin.

Julkaisupäivämäärä: Vuosi 2022

Julkaisupäivät voivat muuttua, eikä kaikkia pelejä välttämättä julkaista vuonna 2022.